Hommat hoidossa

Tervehdys taas pitkästä aikaa! Reilu kuukausi on kulunut ja on aika jälleen istahtaa koneen ääreen ja summata viimeaikaiset kuulumiset yhteen. Tosiaan viimeisestä blogista on vierähtänyt jo tovi ja paljon on ehtinytkin tapahtua kuluneen neljän viikon aikana. Erityistä mainintaa saavat seuraavaksi aiheet: vappu 2012, vaihto ja kesätyöt, joten aloitetaanpas.

Vappu 2012 oli ainakin täällä Oulun päässä erittäin onnistunut ja railakas kokemus. Edes satunnaiset sadekuurot, tai muuten koleahko sää ei onnistunut pilaamaan mahtavaa viikkoa. Viikkoon mahtui monia uusia tuttavuuksia, mahtavia juhlia ja tietenkin sitä perinteistä opiskeluvapun viettoa. Samalla myös koulumme maisterivaiheen vaihtariopiskelijat saivat kokea, miltä suomalainen vappu tuntuu. Ilman heitä näin neljännen vuoden opiskelijana ei varmasti olisi enää jaksanut koluta jokaista viikon tapahtumaa läpi. Samalla viikko oli hyvä muistutus elämän hauskemmasta puolesta. Nyt kun kulunut lukuvuosi on vierähtänyt enemmän tai vähemmän kouluhommien parissa, oli aikakin ottaa ns. kaikki irti kyseisestä viikosta :) .

Kuluneen kuukauden aikana myös vaihtoasiat ovat lähteneet liikkeelle. Vahvistus vaihtopaikasta saatiin juurikin ennen vappua ja suuntana siis on West Virginia ja yliopisto nimeltää Marshall University. Nyt yksi niistä suurimmista nuoruuden unelmista on toteutumassa. Tällä kertaa kuitenkin paperisotaa saa käydä ihan todenteolla ja toiminta eroaakin perusteellisesti Ranskaan lähtemisestä. Oman lisämausteensa tuo vielä viisumin anominen, jota varten tietenkin pitää odottaa muiden dokumenttien hyväksyminen kohdeyliopiston ja vaihto-ohjelman puolesta, jotta tarvittavat tiedot voidaan täyttää viisumihakemukseen. Byrogratiaa vastaan käytävää paperisotaa kuitenkin motivoi ajatus siitä, mikä palkinto syksyllä odottaa :) .

Sitten ne kesätyöt. Ihme on jälleen tapahtunut! Muistaakseni tammikuun aikana kirjoitin blogissani aiheesta kesätyöt ja siitä, miten yritykset EIVÄT vielä oikeasti tee päätöksiä kesätyöpaikkojen suhteen. Juurikin viime viikolla eli toukokuussa, paikkani varmistui ja näin myös tämä poika sai jotain tekemistä kesälle. Eikä mitä vain tekemistä, vaan viime kesän työpöytä odottaa valmiina jatkajaansa. Tosin tällä kertaa sillä erotuksella, että siitä saa vielä pienen rahallisen korvauksenkin! Näin ollen matkakassaa jenkkilöihin saadaan myös kartutettua, eikä kotona tarvitse kökkiä koko kesää.

Toistaiseksi vielä ei ole varmaa siitä, minkä mittainen työsopimus on luvassa, mutta alustavan keskustelun perusteessa se tulisi kattaa ainakin kesäkuu ja osa heinäkuusta. Toisaalta tarvetta koko kesän työskentelylle ei olekkaan, sillä olisihan se mukava välillä vähän lomailla. Samalla ajatus mahdollisesta pikareissusta Eurooppaan on olemassa, mutta sitä tuumaillaan ehkä muiden aikataulujen tarkennettua :) . Pääasia kuitenkin on, että tänäkään kesänä CV ei jää ilman merkintää!

Näillä kuulumisilla lukuvuosi 2011-2012 on saatu täällä Oulussa päätökseen ja jälleen täytyy nostaa hattua ihmisille, jotka ovat olleet osana sitä. Mahtava vuosi ja KIITOS kaikille!

Teemu

Kevään kuulumisia

Hei taas hyvin pitkästä aikaa! Valitettavasti en ole blogia ehtinyt päivittelemään pitkiin aikoihin johtuen erilaisista kiireistä. Viime ajat ovat olleet tapahtumarikkaita ja en ole ehtinyt istumaan koneen ääreen kirjoittelemaan. Nyt kun katsoin, niin viimeisin kirjoitukseni onkin maaliskuun alkupuoliskolta ja siinä kirjoittelin Vuosijuhlaviikon tapahtumista. Toisaalta tuntuu että noista ajoista on kulunut hyvin pitkä aika, mutta näin lukuvuoden loppupuoliskolla on tuntunut ettei syksyn orientaatioviikostakaan ole hirveän kauaa aikaa :D . Pääosin lukuvuosi on mennyt vauhdilla.

Neljäs periodi ei ole sinänsä ollut kiireinen opiskeluiden takia, sillä tällä periodilla on vain kaksi kurssia. Periodin alkupuolella jouduin kyllä vielä tekemään viime periodin juttuja, kun etiikan toisen palautettavan esseen sekä Managerial Writing -kurssin lopputyön deadlinet osuivat tämän periodin alkupuolelle. Ne kurssit ovat kumminkin takanapäin ja molemmista tuli kelpo arvosanat. Tämän periodin kaksi kurssia ovat olleet Markkinoinnin perusteet sekä Tuotantotalous.

Lukujärjestys on ollut erittäin rento, sillä koulupäiväni ovat alkaneet aikaisintaan kahdeltatoista, toisinaan vasta kahdelta. Lisäksi olin jo periodin alussa päättänyt että käyn tuotantotalouden kurssin vasta kesällä, sillä tiesin että minulle tulisi kevään aikana erittäin kiire palauttaa pakolliset harjoituspaketit. Kuudesta harjoituspaketista tulisi saada tarpeeksi tehtäviä oikein, jotta kurssin voisi päästä hyväksytysti läpi. Minulla jäi jo ensimmäinen paketti palauttamatta, koska viime periodin palautettavat työt veivät ajan. Lisäksi tiesin että mennessäni töihin Stockmannin Hulluille Päiville en sillä viikolla välttämättä jaksaisi tai ehtisi tehdä noita tehtäviä. Minulta siis jäisi kolmasosa paketeista palauttamatta, mikä heikentäisi läpipääsyn mahdollisuuksia ja päätin suoraan käydä kurssin kesän aikana. Olen kumminkin käynyt tuotantotalouden luennoilla, jotta voisin oppia kurssin aikana jotakin hyödyllistä kesän kurssia varten.

Markkinoinnin kurssiin suhtauduin lähtökohtaisesti suurella mielenkiinnolla, sillä markkinointi kiinnostaa itseäni pääaineena. Kurssi onkin ollut ihan mielenkiintoinen ja vahvistanut tuntemustani siitä, että haluan sen pääaineekseni. Kurssia on poikkeuksellisesti vetänyt kaksi nuorta luennoitsijaa ja miltei joka luennolla on ollut vieraileva luennoitsija, jotka ovat olleet erittäin hyviä. Kurssin aika on pitänyt palauttaa kolme case -harjoitusta, joiden tehtävänannot ovat tulleet suoraan yrityksiltä. Yritysten edustajat ovat pitäneet harjoitusta varten valmistavia workshop -luentoja jolloin he ovat kertoneet yrityksestään ja tehtävänannosta. Harjoitukset tehtiin ryhmissä joista valittiin muutama esittämään oma ratkaisunsa. Nämä ryhmät myös palkittiin yritysten toimesta. Ihan mielenkiintoista on ollut tehdä tehtäviä, jotka liittyvät hyvinkin läheisesti työelämään ja nähdä millä tavoin jotkin yritykset oikeasti toimivat markkinoilla.

Muita mainittavia uutisia on, että minut valittiin tutoriksi ensi lukuvuodelle. Valintaprosessi oli yllättävän pitkä, sillä pelkästään hakemuksessa kysyttiin monia erilaisia kysymyksiä, kuten miten toimisi erilaisissa tilanteissa. Seuraava vaihe oli ryhmähaastattelu, jossa oli kolme haastateltavaa ja kolme haastattelijaa. Alkujännityksen jälkeen tuo haastattelu menikin yllättävän hyvin, vaikka haastattelijat heittivätkin pari tiukkaa kysymystä, joissa sai oikeasti miettiä järkevää vastausta. Loppujen lopuksi homma meni putkeen ja oli ihan hauskaakin, kiitos rennon tunnelman. Tutorkoulutusta onkin järjestetty jo pääsiäisestä saakka AYY:n sekä kauppakorkean puolesta. Muut tutorit vaikuttavat mukavilta persoonilta, varmasti ensi lukuvuoden uusilla opiskelijoilla on hyvä tutor riippumatta siitä kenen ryhmään sattuu päätymään. Itsekin jo aika innokkaana odottelen tulevaa syksyä.

Vappukin oli ja meni, ja se on merkkinä että lukuvuosi alkaa olla lopuillaan. Tenttiviikot alkoivat jo viime viikolla, mutta oma markkinoinnin tenttini on vasta viikon päästä. Tuotantotalouden kesäkurssi ehtiikin jo alkamaan ennen sitä eli kesälomaa ei ehdi tässä välissä pitää. Vaikka lukuvuoden pitäisi olla periaatteessa lopuillaan, jatkuu se itselläni kesäkuun loppuun asti, sillä vain heinäkuussa ei ole luentoja. Syksyn opiskelut alkavatkin jo elokuussa eli kesäloma itsessään jää aika lyhyeksi, mutta eiköhän se riitä koska tällä hetkellä työtilanne vaikuttaa aika huonolta. Eli ihan mielellään sitten käy kesällä kursseja, kun ei töitäkään näytä tulevan. Muutaman hakemuksen olen tässä lähetellyt, muttei vielä ole tullut positiivista vastausta, ei edes itselleni niin tutulta Stockmannilta. No katsotaan vielä, tuleehan viikoittain Internetiin lukuisia työilmoituksia :) .

Ehkäpä tuossa on tarpeeksi tekstiä tälle kerralle, pääsykokeisiin lukijoille toivotan onnea ja jaksamista tässä välissä. Pääsykokeeseen on vielä vajaa kuukausi aikaa ja tässä ajassa ehtii vielä kovalla työllä hankkimaan itsellensä opiskelupaikan mistä tahansa yliopistosta!

Hommat hoidossa!

Morjensta vaan taas kaikille. Kevään hommat alkavat olemaan hyvin taskussa ja ns. viimeisiä jälleen viedään.

Tosiaan heti pitää aloittaa hehkuttamalla pääsiäisestä sen aikaansaannoksista. Nimittäin sain kirjoitettua vihdoin kandini loppuun, mitä tässä viimeiset pari viikkoa onkin raapusteltu oikein kunnolla! Tai siis jos tarkkoja ollaan teksti on valmista, mutta tietenki pieni viilailu ja korjailu ovat vielä edessä. Kuitenkin olen erittäin iloinen sillä itse leipäteksti on valmista ja mitää suurta ei enää tarvitse tehdä. Samalla ISO kivi vierähti sydämmeltä ja varsinkin, kun hommat saatiin kasaan 5 viikkoa tavoiteaikaa aikaisemmin :) . Lapsosen pituus on kannesta kanteen 46 sivua, joten sen lukia joutuu näkemään pienen vaivan, jotta ”tutkimuksen” saa kahlattua läpi. Tosin kukapa näitä kandeja kuitenkaan lukee, mutta iloinen työn valmistumisesta olen joka tapauksessa :) .

Viimeiset pari viikkoa ovatkin menneet enemmän tai vähemmän kyseisen tekstin raapustuksessa, joten aikaa muille puuhille ei juuri ole ollut. Lisäksi tänään (torsaina) oli tietenkin taas yksi tentti, jonka lukemiseen meni alkuviikosta oma aikansa. Tänään tentissä oli myös hieman erillaiset asetelmat, kuin mitä yleensä. Tämä oli nimittäin viimeinen oman pääaineeni oleva tentti, eli markkinoinnin kurssi (mikäli nyt menee vain läpi). Tämän kunniaksi tarjoilin tentaattorille kaksi konseptillista tekstiä, joka ainakin minun mielestäni tulisi riittää näyttämään tietoni aiheesta. Toivottelenkin rattoisia lukuhetkiä kyseiselle opettajalle :) .

Hommat kuitenkaan eivät ole vielä täysin ns. buukassa. Seuraavat 7 päivää tulevat vaatimaan enemmäin tai vähemmän venymistä, niin aikataulullisesti, kuin henkisestikkin. Yksi tentti ensi torstaina ja kaksi ryhmätyötä, jotka pitäisivät nimittäin saada valmiiksi seuraavan viikon aikana. Jännä nähdä mihin päästään. Ja jotta homma ei olisi liian helppoa, kaveri lähtee vielä stokkalle töihin seuraavan viikon ajaksi huomisesta alkaen. Noh haasteita pitää elämässä olla ja tekemättömyyshän on vain laiskuutta.

Kesätyörintamalla ei suuria ole tiedotettavana. Eilen kävin tosin ihan Espoossa asti työhaastattelussa, mutta paikka oli lähinnä haettu vain hakemisen ilosta, eikä kyseiseen työhön ole todellista motivaatiota. Miksikö sitten lähdin sinne asti? – Seuraa tietoisku! Suomen työvoimatoimisto tarjoaa kaikille kesätöitä hakeville opiskelijoille liikkuvuusavustusta. Avustuksen suuruus määräytyy kilometrikorvauksen perusteella, joten minun tapauksessa summa oli 260€…siis 260€! Mitä ihmettä!?! :D …Joo siis kyllähän se on hienoa, että ihmisiä kannustetaan hakemaan töitä, mutta onhan tuo aivan järkyttävä suuri summa ei mistään. Noh fiksuna poikana varasinkin lentoliput norjalaiselta palveluntarjoajalta ja kävin heittämässä päivän keikan Espoossa. Lentolippujen, bussilippujen ja lounaan yhteishinta oli noin 100€, joten päivästä nettosi ihan kivat 160€. Kannatta siis reissata :) .

Minnekkäs haettaisiin seuraavaksi?

Teemu

3 viikkoa

Morjensta vaan taas kaikille!

Parin viikon tauon jälkeen on taas mukava jatkaa blogin kirjoittamista. Tähän taukoon ja kuukauden kirjoittamisen vähäisyyteen löytyy kuitenkin aivan yksinkertainen syy. Kandin työstäminen on nimittäin kovassa vauhdissa, ja koneella istumisesta ja kirjoittamisesta saa näin ollen ihan tarpeeksi. Tänään kuitenkin ryhdistäydyin ja ajattelin jakaa hieman kuulumisiani.

Eli kuten mainittua kandi etenee paremmin kuin uskalsi odotella. Viime viikolla pidetyn väliraportin jälkeen, myös kandiohjaaja ja muut opiskelijat vahvastivat asian. Tosiaan vaikka kyseessä oli jo väliraportti, monilla tuntui olevan vielä ongelmia aiheensa hahmottamisen kanssa, vaikka tähän raporttiin pitäisi olla jo teoria käytännössä valmiina ja kirjoitettuna itse työhön. Täytyykin myöntää, että pieni hymy tulikin huulille, kun kuuntelin toisten ”tutkimuksia”, joissa ei ollut vielä et päätä eikä häntää. Kuitenkin pitää tarkentaa, että kyseessä oli nyt muutama yksittäistapaus, mutta mikä tärkeintä oma työni on hyvällä mallilla.

Väliraportin jälkeen aloitin tälle viikkoa empiirisen aineiston selvittelyn ja kirjoittamisen. Koska työni perustuu viime kesän kesätyöhöni itse aineisto on jo kerättynä. Tarkoituksena on käyttää havaintojani kyseisestä yrityksestä perustana tutkimukselle, sekä samalla tekemääni markkinointisuunnitelmaa, jonka perusteella pyrittiin yrityksen tunnettavuuden kasvattamiseen. Olenkin tästä päätöksestä erittäin onnellinen, sillä muut alkavat tässä vaiheessa vasta haastattelemaan yrityksiään ja sitä kautta myös litteroimaan keskusteluja. Näin ollen samalla työni erottuu hyvin muista, sillä tuntuu olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus tehdä työ puolistrukturoidulla teemahaastattelulla johonkin case yritykseen. Jospa sekin herättäisi tavallaan kandiohjaajan mielenkiinnon ja tuloksena olisi hyvä numero :) .

Muuten kevät etenee hyvin. Muun muassa viime viikolla kävimme muutaman kansainvälisen maisteriopiskelijan kanssa vanhempieni luona vähän grillailemassa ja saunomassa. Oli varmasti ensimmäinen kerta kun taloon tuotiin columbialainen ihminen, taikka sitten edes saksalainen. Vaikka lunta riittääkin toistaiseksi vielä Oulussa, se ei menoa haitannut. Kyseisen illan jälkeen tosin hieman sairastuin, joten kirjoittamiselle ja kotona olemiselle jäikin hyvin aikaa loppu viikosta.

Sitten sitä hieman negatiivisempaa kuulumista. Edelleenkään mistään mitään työhommia ei ole kuulunut ja näyttääkin siltä, että ensi kesä tulee olemaan erittäin leppoinen. Yksi oljenkorsi on vielä olemassa, josta vastaus tulee todennäköisesti viikon sisällä. Pitää vielä itse koittaa soittaa loppuviikosta ja tyrkyttämällä tyrkyttää itseään hommin. Vaikka kyseinen työ ei välttämättä millään tavalla liity omaan ammattiin tässä vaiheessa raha on rahaa ja sitä pitää saada vaikka sitten väkisin. Samalla matkakassaa jenkkeihin olisi hyvä alkaa keräämään pikkuhiljaa.

Niin tosiaan ne jenkit. Mitään vahvistusta ei ole toistaiseksi kuulunut. Keskustelin kyllä koulumme koordinaattorin kanssa asiasta ja hän sanoi, että meidät kaikki hakijat on ”placetettu”, eli paperimme on lähetetty tiettyihin isepin valitsemisiin kouluihin. Vastausta ja vahvistusta ei kuitenkaan ole vielä tullut, mikä sinänsä vaikuttaa osaltaa hyvinkin paljon mahdollisten kesätöiden lopetus ajankohtaan ja oman kämpän irtisanomiseen. No jospa jotain selviäsi seuraavian viikkojen kuluessa.

Tässäpä hieman kuulumisia, eiköhän jätetä jotain seuraavaan kertaan :) .

Teemu

Tapahtumaa toisen perään

Moi taas pitkästä aikaa. Tämän blogin kirjoittamisessa on se vaikea puoli, että silloin kun tapahtuu ja on kaikenlaista kerrottavaa, ei ole liiemmin aikaa kirjoitella. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet toiminnan täyteisiä opiskeluiden, tapahtumien, töiden ja muiden juttujen takia. Hauskaa on tietenkin ollut.

Valmennuskurssit pyörähtivät todenteolla käyntiin viime kuussa ja olenkin jo muutaman kerran käynyt paikan päällä tapaamassa kurssilaisia tutortapaamisten muodossa. Kerran olimme neljän tutorin voimin parin tunnin kertomassa omista tavoistamme lukea pääsykokeisiin ja vastailimme paikalla olleiden kysymyksiin. Lisäksi olen ollut muutaman kerran ennen luennon alkua juttelemassa kurssilaisten kanssa, milloin mistäkin hakemiseen liittyvästä asiasta. Oikein mukavasti on toistaiseksi mennyt ja kurssilaiset ovat mukavan aktiivisia kysymyksiensä suhteen niin kuin pitääkin. Jos on jotakin kysyttävää, kannattaa ehdottomasti ottaa selvää, ettei jää vaivaamaan mieltä tai haittaamaan lukuprosessia. Tässä on kumminkin meidän tutorien lisäksi kurssipäällikkö ja eri opettajat joilta voi kysyä mitä tahansa. Itsekin muistan välillä pommittaneeni sähköpostitse kysymyksiä muutamalle opettajalle ja osallistuin tutortapaamisiinkin aktiivisesti. Ei ainakaan jäänyt mitään epäselvyyksiä, mikä onkin tarkoitus.

Viime aikoina on tosiaankin ollut paljon tapahtumaa ja nyt on tenttiviikko taas menossa. Minulla oli kyllä vain taloustieteen tentti maanantaina ja loppuviikko on “vapaata”. Toisin sanoen pitää kirjoittaa etiikan kurssin toista esseetä ja Managerial Writing -kurssin lopputyötä. Tuo Managerial writing on ollut ihan piristävä kurssi, koska mielestäni on mukavampaa suorittaa kurssi erilaisten tehtävien muodossa, jotka muistuttavat työelämän tilannetta. Tuossahan on harjoitustyönä tällä hetkellä suositusraportin kirjoittaminen, joka on aika iso projekti, mutta samalla se opettaa minkälaisia tekstejä voi joutua kirjoittamaan. Hyvä ettei sitten tosi tilanteessa tarvitse alkaa opettelemaan, vaikka uskon kyllä törmääväni vastaavaan muillakin kursseilla vielä.

Kurssilla on myös pitänyt arvioida ja editoida muiden kurssilaisten töitä eli alustava teksti on laitettu kaverin kansioon ja viikon sisällä hän antaa palautetta ja tekee korjauksia, joiden perusteella sitten tehdään lopullinen työ ja palautetaan opettajalle arvosteltavaksi. Lisäksi kurssin aikana pidetään eräänlaista päiväkirjaa palautteesta ja mitä siitä on oppinut. Tämmöisiä kursseja voisi olla ehdottomasti enemmän, koska pelkkiä tenttejä tekemällä ei opi samoja asioita. Tietenkin kun on useampia tehtäviä, on enemmän deadlineja, jotka saattavat ahdistaa mutta jos yhdessä ei onnistu, voi muissa tehtävissä onnistumalla kompensoida yhden epäonnistumista. Tenttiä tehdessä joudutaan aina vähän karsimaan kuulusteltavia asioita, mutta useita tehtäviä tekemällä voidaan kysyä eri aiheiden yksityiskohtaisempiakin asioita, koska alue on pienempi. Tämä on mielestäni parempi tapa suorittaa kursseja.

Opiskeluiden lisäksi olen myös ollut aika aktiivinen myös opiskelijaelämän suhteen. Viikko kahdeksan oli Vuosijuhlaviikko eli silloin juhlistettiin 101 -vuotiasta KY:tä erilaisin menoin. Tiistaina olin aamukymmenestä viiteen asti päärakennuksella järjestämässä elokuvailtapäivää, jota oli järjestämässä KY:n oman leffakerho Tikelon lisäksi Fanipalat, jotka rakensivat juhlasalista ensi-iltaelokuva tuntuisen tapahtuman. Tarjolla oli myös erilaisia fanipaloja. Lisäksi pidimme Tikelon kanssa Oscar -kisaa jossa pystyi veikkaamaan tulevia Oscar -voittajia tärkeimmissä kategorioissa.

Valitettavasti itse elokuvatapahtuma ei vetänyt hirveästi kyltereitä johtuen varmaan kellonajasta, sillä kaikki ei varmana pysty tulemaan keskellä päivää katsomaan elokuvia. Sääli koska juhlasali oli oikein hienosti koristeltu. Tiistai-iltana oli tarkoitus mennä teekkareiden järjestämään Gravitaatio -juhliin, mutta liput myytiin kuulema loppuun, joten vietimmekin illan kaverin kotona.

Torstaina oli sitten vuosijuhlakuntis eli kulttuurijaoston järjestämät juhlat Apollossa, jossa esiintyi Apulanta. Klubi tarjosi hyvät puitteet juhlavalle tapahtumalle ja tarjolla oli maittavaa kakkua. Itse Vuosijuhla iltapukuineen järjestettiin lauantaina, mutta itse jätin välistä koska tapahtuman hinta oli hieman liikaa. Ensi vuonna mahdollisesti sitten.

Sunnuntaina puoliltapäivin järjestettiin Sillis eli silliaamiainen, jonne menin. Sillis on hyvin juomispainotteinen tapahtuma, jonka erikoiseksi tekee se että paikkaa ei ilmoiteta etukäteen vaan KY-talolle tilataan bussit, jotka vievät sitten varattuun paikkaan. Tällä kertaa se oli Lauttasaaressa sijaitseva poliisien kesäkoti. Poliiseja ei kyllä näkynyt, mutta ei ole vielä kesäkään :D . Silliksen pukukoodi on haalareiden lisäksi jokin hassu hattu. Valitettavasti juhlinnan tuiskeessa moni hukkaa päähineensä.

Tuon viikonlopun aikana halukkaat voivat muuten aloittaa juhlimisensa aluksi Vuosijuhlissa ja jatkaa siitä KY-talolle jatkoille, jotka kestävät aamukuuteen asti, minkä jälkeen samassa talossa mutta eri kerroksessa alkavat seuraavat juhlat ennen Sillistä. Jos siis juhliminen kiinnostaa niin siihen ainakin tarjotaan mahdollisuus. Ne jotka olivat juhlineet noin pitkään, näyttivät kyllä erittäin väsyneiltä sunnuntaina, varmana on kumminkin ollut hauskaa.

Seuraava viikko oli hillitympi sillä moni ei varmasti enää jaksaisi toista viikkoa putkeen samanlaista menoa. Itsekin kamppailin flunssaa vastaan alkuviikosta, mutta onneksi jaksoin vielä keskiviikkona lähteä katsomaan KY-Speksin näytöstä illalla. Speksi on siis osin improvisoitu näytelmä, joka sisältää musiikki ja tanssiosuuksia ja mitä nyt käsikirjoittajat keksivätkään. Yleisö osallistuu näytökseen huutamalla “Omstart” jolloin näyttelijät joutuvat tekemään saman kohtauksen uudestaan eri tavalla. Huutaja voi itse päättää, millä tavalla kohtaus tehdään huutamalla esimerkiksi “Omstart ruotsiksi” jolloin näyttelijät tekevät saman kohtauksen ruotsiksi tai vähän sinnepäin, mitä ikinä keksivätkään. Välillä tulee erittäin mehukkaita tilanteita ja näyttelijöiden improvisointi onnistuu erittäin hyvin, että katsoja nauraa kyyneleet silmissä. Jokaisesta esityksestä tulee erilainen, vaikka näytelmän juoni pysyykin samana mutta improvisaatio tekee joka näytöksestä oman näköisensä. Voisi olla kiva lähteä kokeilemaan joku vuosi, sillä minulla on jonkin verran kokemusta improvisoinnista ylä-aste ja lukioajoilta. Niiltä kursseilta jäi hyvät muistot.

KY-Speksiin liittyen kannattaa vilkaista tämmöinen video, jossa kyseinen porukka harrastaa niin sanottua “luentoterrorismia” eli eräänlaista markkinointia, jolla siis mainostetaan kyseistä tapahtumaa. http://www.youtube.com/watch?v=P2CJcnVq_Wk videon opettaja on muuten Matti Pohjola. Erilainen mainonta luentojen aikana tai aluksi on muuten yllättävän yleistä kauppakorkeassa.

Kiitos niille, jotka jaksoivat lukea tämän viestin kokonaan. Viime aikoina on vaan tapahtunut kaikenlaista että on vaikea jättää mitään kertomatta, vaikka eihän tuossakaan ole kaikkea. Hain muuten tutoriksi ensi lukuvuoden mursuja varten ja ensi viikolle tulikin kutsu ryhmähaastatteluun, jonka perusteella valitaan tulevat tutorit. Kiinnostaisi kovasti tuo homma, mutta siitä sitten lisää ensi kerralla.

Kas maaliskuu

Kevät kiitää hyvää vauhtia kohti kesää ja kovimmat pakkasetkin on jo selätetty. Eilen taisi olla jopa iltalehdellä otsikko, ” Helsingissä patiokelit +3 astetta”. Aurinkoisuus ja lämpö alkavatkin näkyä myös täällä pohjoisen katukuvassa, kun ihmiset kaivautuvat koloistaan viettämään sosiaalisempaa elämää yhdessä muiden kanssa. Keväässä kuitenkin on opiskelijoiden kannalta yksi huono puoli. Se yksi asia, jota olen tässä nyt pariin otteeseen jo parrattu.

Kun käännymme maaliskuun puolelle ja pohjoisen ihmisetkin pääset viettämään hiihtolomaansa, alkaa kesätyöpaineet kasvamaan jokaisella. On pakko vain ihmettellä niitä ihmisä, jotka iskevät ns. kultasuoneen tulevana kesänä. Niitä ei näillä korkeuksilla ole turhan paljon. Ne harvat, jotka tähän ovat pystyneet hankkivat paikkansa enemmän tai vähemmän suhteiden avulla jo valmiiksi yrityksen sisällä työskenteleviin ihmisiin. Tästä tulikin mieleenki, kun puhuin viimeksi työhakemusten lähettämisestä, että olisiko parempi tuntea enemmän ihmisiä, kuin luottaa omaan kirjoittamiskykyynsä hakemuksia lähettäessä? Joskus vielä nuorempana luulin tuntevani ainakin Oulun suunnalta paljon ihmisiä, mutta nyt kun näillä ihmissuhteilla pitäisi saada keploteltua itsensä töihin, kortit osoittautuvat kädessä surkeiksi. Tuntuukin, että katse pitäisi suunnata jo kesän yli ja seuraavaan syksyyn ja tunnustaa jälleen kerran tappionsa.

Viikkoon vierivään kuuluu kuitenkin myös positiivisia asioita ja erityisesti kandin osalta. Viime perjantaina raastoin kasaan nimittäin tutkimuksen teoriaosuuden, joka tarkoittaa, että tästä voidaankin siirtyä kirjoittamaan itse empiiriaa ja päästään ns. toteuttamaan itseään. Harvoin se näin kuitenkaan on, mutta nyt kun saa analysoida omaa aikaisempaa tekstiä, niin nyt voisi siihen ollakkin mahdollisuus :) . Lisäksi tällä viikolla olen yrittänyt rakennella hieman teoreettista viitekehystä työlleni, eli laatikkoa ja nuolta toisensa perään, joka toivottavasti loppujen lopuksi muodostaa jonkin järken näköisen häkkyrän. Samalla aika on kulunut viidenneksi (5) viimeisen tentin lukemiseen. Tarkkaan ottaen puhumme toiseksi viimeisestä markkinoinnin kurssista. Sinänsä tästä tulee hieman hassu olo, ”toiseksi viimeinen markkinoinnin tentti”. Eli periaatteessa olisin aivan näillä näppäimillä markkinoinnin ammattilainen?! Aiheesta voidaan olla montaa mieltä, mutta ainakin kesätöiden perusteella tuntuu siltä, ettei asialla ole paljoa painoarvoa itse työelämässä.

Kuitenkin positiivisena asiana pitää nähdä se, että hommat kuitenkin etenevät. Kandista on tullut ainakin toistaiseksi erittäin positiivista palautetta, sekä kurssien suorittaminen luonnistuu suunnitelmien mukaan kohti loppua. Ainakin paperilla kaikki on siis tehty oikein. Jännitettävääkin kevät vielä tarjoaa, sillä pikku hiljaa pitäisi ISEP:n suunnalta kuulua vahvistuksia siitä, minne sitä pääsee ensi syksyksi vaihtoon, vai pääseekö ollenkaan. Näin jälkeenpäin olen hieman harmitellut päätöstäni valkata vain 3 koulua hakupaperiini, koska mahdollisuus olisi ollut laittaa enemmänkin. No nyt sitä onnea sitten kaivattaisiinkin ja toivonkin, että koska onnea ei näytä työrintamalla olevan, niin se kanavoituisi vaihdon suuntaan :) .

Näillä lyhyillä kuulumisilla,

Teemu

Kandeilua

Tervehdys taas viikon jälkeen hyvä lukijat! Täällä viikon suurimmat kuulumiset asettuvat eittämättä kandin suuntaan, jota on alettu pakertamaan ihan kunnolla. Samalla kesätöiden hakeminen on edelleenkin kovassa käynnissä, mutta myös rennohko opiskelijaelämä on vielä hyvästi hallinnassa.

Tosiaan viime viikolla aloitin sitten ihan ”oikeasti” kandini vääntelyn ja sainkin aikaiseksi loppuviikkoon mennessä johdanto-osuuden. Kyllä joo, takapuoli edelle puuhun on menty, mutta näin koin itse pääseväni helpoiten kirjoittamisurakassa alkuun. Ja näin tapahtuikin. Maanantaina kävin kandiohjaajani luona keskustelemassa aikaansaamastani tuotoksesta ja sain positiivista palautetta. Lisäksi sain aika selvät sävelet ja suuntaviivat sille mihin suuntaan työtä kannattaa lähteä seuraavaksi viemään, eli miten hyvin aihetta tulisi rajata, jottei homma karkaa aivan käsistä heti alkuunsa. Lisäksi arvoista on mainita, että suurimmalta osaltaan artikkelit ja teoria on kahlattu läpi, joten nyt vain kysyittäisiin istumislihaksia ja näppäimistön läpyttelyä :) .

Kesätyörintamalla ei toistaiseksi mitään uutta ole kerrottavana, edelleenkään. Tosin viime perjantaina sain tiedekunnaltamme harjoitteluapurahan, jonka avulla pitäisi saada helpommin kesätöitä. Noh nähtäväksi jää, vaikka apuraha on suuruudeltaan 1600€, ei sillä loppujen lopuksi hirveä kauan työskennellä missään paikassa, ilman työnantajan osallistumatta palkkakuluihin. Kuitenkin viikon kuluessa olen taas lähettänyt hakemuksia paikkaan jos toiseen, joten pidetäänpäs peukut vielä pystyssä!

Kuitenkin kun muutamia (luetaan kymmeniä) hakemuksia on lähetetty, alkaa pelko hiipiä puseroon. Kuten aikaisemmin tekstissäni mainitsinkin, ei kukaan yritys päätä kesätyöntekijöitään tammikuussa, vaikka aukaisevatki kesätöitä varten olevat hakukohdat nettisivuillaan. Vastaukset ja haastattelukutsut kun tulevat todennäköisesti vasta maalis-huhtikuun aikana. Ja mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, puhelin ei tule kovin monesti soimaan. Noh eipä ainakaan voi sanoa ettei olisi koskaan yrittänyt, mutta jotain on pakko olla vialla?

Kun kuuntelee HR-puolen ihmisiä, jotka palkkaavat henkilöstä, yleisin lause on ”pitää pystyä erottumaan”. Kukaan kun ei jaksa lukea samanlaisia hakemuksia toisesta toiseen. Noh, mitenkäs ihmeessä sinä erotut sadoista muista hakijoista, kun hakulomakkeiden avoimiin kohtiin pyydetään perustelemaan lyhyesti ja ytimekkäästi miksi juuri sinä olisit oikea henkilö töihin, ja erityisesti miksi juuri meille eikä kilpailijoillemme. Pah. Tuntuukin, että työhakemuksia kirjoittaessa mentaaliteetti pitäisi olla joko työnantajan kahvihuoneen seinälle muiden naurettavaksi, tai varma työpaikka. Toisin sanottuna homma pitäisi vetää niiiiiiin yli kuin vain mahdollista.  Onko se sitten osoitus ammattimaisuudesta työtehtävää kohtaan vai siitä, että ”uskaltaa” laittaa ns. läskiksi. Oli miten oli, ”virallinen” –sana ei kuulu nykyajan työhakemuksen luonnehdintaan, ei ainakaan sellaiseen millä saisi töitä.

Mitä sinä kirjoitat työhakemukseesi?

Teemu

Lähteiden äärellä

No niin taas on viikko vierähtänyt ja aika listata viikon kuulumiset. Kuten viimeksi mainitsinkin, kulunut viikko meni hyvin pitkälti tenttiin lukiessa. Tenttiin vaaditut 18 artikkelia kuitenkin olivat liian ylivoimaisia yksittäiselle kaverille, joten päätimme pistää viisaat päämme yhteen ja jakaa homma muutaman opiskelijan kanssa. Näin saimme kasaan hyvän tiivistelmäpaketin tulevasta tentistä ja näinollen homma oli jokseenkin siedettävällä tasolla. Kaikessa tässä neroudessa jäi kuitenkin hampaan koloon asia, joka oli artikkelien käsittämättömän kuiva teksti. Toistoa siitä toistoa tästä, eikä mitään uutta tekstin kirjoittajaa vaihtaessa toiseen. Noh onneksi tarinat on nyt luettu ja ainakin ensivaikutelmana tentin tulisi mennä myös helpohkosti läpi.

Viikonloppu tarjosin rankan viikon jälkeen joitan hieman erillaista. Lähdimme nimittäin käymään vanhempieni kanssa mökillämme, jossa en itse ole käynyt sitten seitsemään vuoteen. Reissu olikin erittäin leppoisa ja nyt tuntuu, että akut ovat latautuneet astetta paremmin, kuin tavallisesti viikonloppua viettäessa kotona Oulussa. Lisäksi ajomatkat olivat sen verran pitkähköjä, joten sain lueskeltua muutamia artikkeleita teoriapohjaksi kandiin.

Tosiaan kandia työstetään pikkuhiljaa eteenpäin ja teoriaa etsitään ja kerätään parhaan mukaan. Todennäköisesti olen plärännyt tähän mennessä noin 10 artikkelia ja ainakin saman verran olisi vielä tarjolla, jotta sepostukselleni saisi ns. tieteellisen pohjan. Tämä onkin kirjoittamissa erittäin raskas prosessi. Kun kirjoitetaan tieteellistä tekstiä, käytännössä mitään ei voi sanoa ilman perusteluja ja viittausta jonkin aikaisemman tutkimuksen, tai artikkelin pohjalta. Tämän huomasin konkreettisesti tänään kun aloin raapustelemaan johdantoa ja saamaan tekstiä paperille. Lopputulos päivälle oli 2 kappaletta, eli puoli sivua. Puoli sivua?! Onneksi tässä on vielä aikaa, joten nyt vain hihat heilumaan.

Hihoista puheen ollen, huomenna ne heiluvat kuitenkin eri merkeissä. Kuten jokainen opiskelijanuori tietää, huomenna on laskiainen! Tämä kovin pienehkö tapahtuma tietyissä piireissä ei herätä suurempia innostuksen huudahduksia, mutta itse olen päättänyt osallistua todennäköisesti viimeisen kerran kyseiseen rientoon. Pitäähän se opiskelijan kerran vuodessa mäke laskea vai mitä? Tämän vaikutuksena kirjoittaminen jääkin sitten loppuviikolle, toivottavasti keskiviikkona saisi edes jotain aikaiseksi. Tosin taitaapa olla viikon ainut luentopäivä, joten kovin hyvältä ei toistaiseksi suunnitelmat näytä.

Kesätyörintamalla ei ole mitään uutta auringon alla. Jälleen puolisen kymmentä hakemusta on tullut lähetettyä, joten luulisi edes automaattivastaajan lähettävän loppukeväästä viestiä myös takaisin päin. No, jos jotain positiivista pitää mainita, tänään yhdestä firmasta tuli haastattelukutsu, joten nostetaan peukut jälleen pystyyn, jos vaikka ihme tapahtuisi.

Teemu

Artikkelien laidoilla

Morjensta taas näin parin viikon tauon jälkeen! Kiirettä pitää ja näin sen on oltavakin, onhan vasta helmikuu. Kuitenkin opiskeluvuosien varrella kiire on muuttanut muotoaan. Muistan vielä ajat fuksivuodelta, jolloin kiire oli enemmän ”fyysisempää”. Lukemattomia luentoja, opiskelijabileitä ja pari eri työtä pitivät uuden kylterin touhukkaana. Nyt kiirettä pitää vähintäänkin saman verran, mutta enemmänkin vain ”henkisesti”. Tai voiko edes sanoa vain, nyt kun tuntuu että tekeminen ja ajan käyttö tulisi olla oikeasti tuottavaa ja tehokasta. Pelkkä läsnäolo ja satunnainen kuunteleminen ei enää riitä. Mitä tällä tarkoitan?

Kun tarkastelen lukujärjestystäni huomaan, että tällä hetkellä minulla on menossa yksi kurssi. Yksi kurssi, ja nyt on helmikuu!? Kyllä näin on päässyt käymään, mutta mistään laiskottelusta ei ole kysymys. Lisäksi tuleva viikko sisältää yhden tentin. Siinäpä se. Seuraavat kaksi kurssia alkavat vasta maaliskuussa ja ovat taputeltuina huhtikuun loppuun mennessä. Mikä tässä kaikessa sen ajan vie on artikkelit. Se ainut kurssi, mikä nyt siis on meneillään, on täynnä artikkeleita ja ryhmätöitä, sekä jonkin tyyppinen esseetiivistelmä luetuista artikkeleista. Samaan aikaan tuleva tentti sisältää 18kpl artikkeleita, jotka tulisi jollain kumman tavalla muistaa tenttiin. Jokainen artikkeleita edes vähän lukeneena tietää, että yhteen noin 15 sivun artikkeliin kuluu aikaa lukiessa noin tunti. Tästä onkin hyvin tehdä pieni matikkaharjoitus; montako tuntia menee lukea 28 artikkelia? Tarpeeksi kauan ja vielä en ole päässyt käsiksi omaan kandiini ja teorian keräämiseen. Sinnehän tarvitaan tietenkin omat artikkelikokoelmansa ja vielä tässä tapauksessa aiheeseen sopivat paperit tulee etsiä ensin itse. Kiirettä siis pitää vaikkei mihinkään liikukkaan. Onneksi tuo urheileminen vielä kiinnostaa sen verran, ettei tähän tuoliin jämähdä ihan kokonaan sohvaperunaksi :) .

Tosiaan kandeilu pitäisi myös saada käyntiin. Viime viikolla palautin aihepaperini ohjaajalleni, josta sainkin tämän viikon perjantaina positiivista, mutta myös samalla rakentavaa palautetta. Erittäin mukava oli huomata, että ihminen joka tiettävästi on sinua fiksumpi ja kokeneempi tutkimuksen tekijä, osaa myös ilmaista itseään rakentavasti, eikä mollaavalla tavalla, kuten opettajat yleensä. Tämä tosin saattaa johtua siitä, että ohjaajani onkin tohtorikoulutetttava, joten hänellä varmasti on vielä intoa auttaa opiskelijoita. Itse siis koin palautteen erittäin tervetulleeksi ja uskonkin, että tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja se punainen lanka ei ole kadonnut heti alkuunsa :) .

Kuulin myös tuossa ohimennen, että kevään valmennuskurssit ovat alkaneet. Ainakin jo Helsingin päässä, jossa tulevia kurssilaisia oli avausluennoilla suurehko määrä. On erittäin hienoa kuulla, että nuoret arvostavat edelleenkin koulutusta ja sitä, että ovat sitoutuneet myös rahallisesti saavuttamaan tavoitteitaan. Tässä tapauksessa siis opiskelupaikan kauppakorkeakoulussa. Toivotankin kaikille uusille Valmennuskeskuksen opiskelijoille erittäin antoisaa ja laadukasta kevättä pääsykoekirjojen parissa!

Laittakaahan kurssin opettajat koville tiukoilla kysymyksillä ;) .

Teemu

Vuosaari, valmennuskurssi ja juridiikka

Terve vaan kaikille täältä kylmästä etelästä. Pakkanen sen kuin kiristyy ja kadut ovat täysin jäässä. Helsinki näyttää hienolta talvisin, mutta tuo pakkanen pitää kyllä minut sisätiloissa niin usein kuin mahdollista.

Viime viikko oli aika mielenkiintoinen. Tiistaina oli mainostamani elokuvanäytös, joka oli mitä mainioin tapahtuma. Tarjolla oli skumppaa, limua, popcornia ja karkkia näytöstä varten. Näyttelijöitä ei paikalle tullutkaan, mutta elokuvan ohjaaja Aku Louhimies piti pienen puheen ennen elokuvan alkua, mikä nostatti tunnelmaa. Vuosaari -elokuva oli itsessään kiinnostava ja viihdyttävä, ei nyt mikään paras näkemäni teos, mutta tuo sopi juuri hyvin tiistaipäivälle. Kaiken kaikkiaan hyvä kokemus ja onnistunut tapahtuma, kun paikalle saapui yli satapäinen kylteriyleisö. Kiitokset tarjoiluista Ernst&Youngille! Täytyy pitää firma mielessä tulevissa työhauissani, voisi oikeastaan katsoa, onko yrityksellä jotakin tarjolla ensi kesäksi.

Keskiviikkona alkoivatkin sitten valmennuskurssit ja ensimmäinen varsinainen tutorointikertani. Se kyllä jäi lyhyeksi esittäytymiseksi ja kurssipäällikkö Teron pariin kysymykseen vastaamiseksi, sillä avausluennolla on sen verta paljon asiaa, ettei tuon pitemmille tarinoinneille ollut aikaa. Porukkaa oli paikalla erittäin paljon ja muistan miten aiempina kahtena kertana, jolloin olen samaiselle luennolle osallistunut hakijana, oli paljon vähemmän kurssilaisia paikalla. Nyt koko luokka oli miltei täynnä kuuliaita hakijoita, mikä on hyvä juttu.

Toivottavasti mahdollisimman moni osallistuu tuleville tutortunneille, sillä viime vuonna osallistujien määrä oli harmittavan vähäistä. Muistan että eräällä kerralla paikalla oli kahden tutorin ja itseni lisäksi vain toinen kurssilainen. En sitten tiedä, miksi porukkaa ei tullut sillä kertaa enemmän paikalle sillä muistaakseni silloin oli kaunis, talvinen lauantai iltapäivä. Tutortapaamiset ovat vapaamuotoisia tunteja, jolloin on mahdollisuus kysellä kaikenlaista hakemisesta ja opiskelusta. Itse koin tutortapaamiset erittäin rentouttaviksi, kun kuuli kokeneempien opiskelijoiden lukuvinkkejä ja huomasi itse jo tehneen vastaavaa, mikä nostatti itseluottamusta. Lisäksi tapaamisilla opin pari opiskelutekniikkaakin, joista oli apua pääsykokeisiin lukemisessa ja opiskeluissa ylipäätänsä.

Torstaina olinkin valitettavasti flunssan kourissa ja jouduin jättämään toisen kurssin avausluennon välistä sekä illalla olleet kauan hehkutetut bileet. Ei tehnyt siinä tilassa mieli lähteä riehumaan. Tuleehan niitä toisiakin juhlia, mutta siltikin vähän harmittaa, kun olin jo pääsylipunkin ostanut. Ei mahda mitään.

Tämän viikon maanantaina oli yritysjuridiikan tentti, mikä oli merkkinä siitä että periodi on jo puolessa välissä! Toivottavasti tentti meni läpi, jottei tarvitsisi lähteä uusimaan, sillä sen pitkän koealueen uudelleen läpikäyminen ei hirveästi innosta. Olisin hakenut oikeustieteelliseen, jos haluaisin lakia lukea ;) . Onhan se ihan hyödyllistä osata perusteita eri liiketoiminnan aiheista, mutta tuntuu että oma motivaatio joitakin peruskursseja kohtaan ei riitä. Esimerkiksi kun tässä periodissa on tuo taloustieteen perusteet –kurssi, jossa käydään pääsykoekirjaa tuntuu hieman turhauttavalta, koska sitä haluaisi jo jättää sen kirjan ja aihepiirin taakseen. Toisaalta Matti Pohjola on sen verta hyvä luennoitsija, että luennoilla on mukava käydä. Ei vain huvittaisi tentin takia stressata :D .

Eipä ole enempää kerrottavaa tällä kertaa, toivottavasti mahdollisimman paljon kurssilaisia näkyy ensi perjantain tutortapaamisessa!